Siirry sisältöön

Niin muuttuu maailma – tammikuu 2017

Laulu oravasta

Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.

Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan

Aleksis Kivi

Tammikuussa helpottaa. Kuukausi tasapainottelee vanhan ja uuden vuoden välillä. Loppuvuoden
kiireet, joulupaineet sekä joulunodotus ovat lauenneet, eikä uusi vuosi heti alussa vaadi paljon.
Vuosi lähtee liikkeelle kuin aamu: venytellen, verkkaisesti.

Uusi vuosi on vastasyntynyt, ja sen tarpeista suurimpia ovat ruoka ja uni. Eikä hengissä selviäminen vaikeaa
ole: Kammiostaan korkeasta katselee hän maailman piirii, taisteloa allans' monta; havu-oksan rauhan-viiri
päällänsä liepottaa, kuvailee kansalliskirjailijamme. ”Taisteloa allans´ monta” ajattelee myös Punarinta
Katuman rannoilla, kun tästä maailmanmenosta ei ota enää selkoa – täytyykö edes yrittää? Niin muuttuu
maailma tiesi Aleksiskin jo reilut sata vuotta sitten.

Pihamaalla sen sijaan on hyvin hiljaista. Lumihangessa voi nähdä peltohiirien sekä muiden nahkavarpaisten
jälkiä. Yksinäinen peura poikkeaa lähimetsästä pihakierrokselle. Se näykkii lumen seasta törröttävien
kukkien kuivuneita varsia, yrittää haukata Valamon ruusun piikkisiä oksia sekä puraista talvellakin hieman
tuoksuvaa mustaherukkapensasta. Lopulta se kuitenkin tyytyy aitan takaa löytyvään kuivaheinäkasaan.
Mutta oravainen, se on ahkera. Aamulla sen loikkajäljet voi tunnistaa vakioreitiltä. Orava on äärimmäisen
johdonmukainen, ja se pitää rutiineista. Kierros käpykoloissa pitää tehdä joka päivä tarkalleen samoina
kellonaikoina. Ja käpykoloja riittää – oravan vuosi on kulunut lukemattomien varmuusvarastojen
täydentämisessä.

Leutoina päivinä lintujen talipalloautomaateilla alkaa näkyä liikettä. Olen keskittänyt ruokinnan neljään
paikkaan eri puolille pihamaata, jotta ei tulisi riitaa. Pikkulinnuille kevyessä metallisuojuksessa roikkuva
talipalloautomaatti toimii erinomaisesti, sen sijaan oravan tasapainottelu ja närhen epätoivoinen roikkuminen
telineessä herättää katsojissa hilpeyttä. Ärhäkkä talitiainen yrittää välillä pomottaa muita pikkulintuja, mutta
lopulta siivekkäistä pienimmätkin saavat osansa.

Katuma on kuitenkin nyt hiljentynyt – vuodenvaihteessa se vielä äänteli kuin värinällä ollut kännykkä
taskussa. Nimittäin touhutessani pihamaalla kaivoin kännykän toisenkin kerran esille katsoakseni kuka yritti
tavoitella, kunnes ymmärsin, että kyseessä oli kirkkaan ja ohuen jään alla oleva Katuma! Kun tuuli kävi
voimakkaasti, tuntui kuin vesi olisi liikkunut ohuen jääkerroksen alla.

Nyt Katuman selkä kestää: jää on paksu, ja sen päälle on satanut lumikerros. ”Täällä Katuman jäällä on niin
kivaa ilakoida”, sanoi pikkuihminen opetellessaan potkukelkkaan nojaten luistelemaan ja hihtämään. Ja
rattikelkalla saa rantatöyräältä aikamoiset vauhdit Katuman liukkaalle jäälle!

Mikä elo onnellinen keinuvassa kehtolinnas! Siellä kiikkuu oravainen armaan kuusen äitinrinnas: Metsolan
kantele soi!

Punarinta toivottaa Oravaisen kanssa Hyvää Uutta Vuotta, ja hän kertoo hyvissä ajoin, kun kevät ilmoittaa
tulostaan Katumalle!

Punarinnan vuosi oli toimittaja Helena Leppäsen pakinasarja jokaisen kuukauden tuomista mietteistä vuosien 2015-2017 välillä.