Siirry sisältöön

Uuden edessä -huhtikuu 2017

Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.

- Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä.

- Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.

Tove Janssonin kirjasta Taikatalvi

Keväässä on parasta, että se ei muistele menneitä.

Kevät on joka kevät uusi, odottamaton ja erilainen. Kevätsäätäkin usein kuvaillaan ennalta arvaamattomaksi. Ensin paistaa aurinko, ja kohta sataa räntää. Ja siltikin – kaikki on sitä ihkua uutta kevättä jolle olet valmis antamaan kaiken anteeksi. Keväällä jäänkin sulattaa parhaiten uusi lumi. Kevät on kevät. Minä pidän keväästä.

Pidän, koska se on oma itsensä – juuri sellainen, millaiseksi tuulivirrat ja ilmanpaineet sen muovaavat. Pidän kevään optimismista ja siitä, että meidän muiden täytyy sopeutua sen tahtoon: lintujen, kasvien, luonnon. Kevät määrää, ja me muut tulemme perässä uskollisina, keväänkiilto silmissä. Kevättä haluavat kaikki peukuttaa.

Niin myös me Katumalla.

Kun kevät osoittaa saapumisen merkkejä, alamme heti valmistella sille tilaa. Istutamme pienet kukantaimet ja tomaatinversot sisälle ikkunalasin läheisyyteen. Haluamme, että nuo vihreät ystävät vastaanottavat kevätauringon ensisäteiden ihanan valon. Linnut tuulettavat pönttötarvikkeitaan valtavalla tarmolla ja innolla. Pieni puukiipijä- ystäväni veivaa puunrunkoa ylös alas ja tonkii paksun kuoren syvyyksistä horroksesta herääviä puun alivuokralaisia. Lintujen treffioksilla alkaa käydä kuhina. Pitkät jääpuikot sulavat rantasaunan räystäiden reunoista, ja siitäkös ensimmäiset kevätesikot innostuvat: ne alkavat kylmettymisen uhallakin vallata tilaa talon reunuksilla. Ja se puolestaan saa talvihorroksesta heräilevät pörriäiset innostumaan: on tarjolla jotakin keltaista ja makeaa.
Hiiret innostuvat perheenlisäyspuuhiin, onhan sitten rattoisampaa levittäytyä oikein porukalla saunan pukuhuoneen penkin alle tai lasikuistille. Mutta paratiisissakin täytyy olla yksi inhokki, nimittäin turhanpäiväinen varis. Se alkaa päivystyksen vielä lehdettömässä puussa ja seurailee ensimmäisiä lintu-uhrejaan. Ja tuumii, että jos ei muuta saa aikaiseksi, voi ainakin raakkua ja häiritä. Hankkisi oman elämän, mutta kun ei mokoma saa aikaiseksi – sitäkään.
Mutta mitä tekee kevät? Se viivyttelee ja on ailahteleva. Se lähettää sinipunaisessa lentopostikuoressa viestejä: olen hieman myöhässä, en pääse vielä. Mutta tulossa ollaan!
Kevään ennenaikaisen odotuksen kanssa käy samoin kuin hartaasti odotetun vieraan kanssa. Aikansa odoteltuaan istuutuu ikkunan ääreen sormi kahvinkeittimen napin päällä. Seuraavaksi ryhtyy levittämään serviettejä vadin päälle, etteivät pullat kovetu. Samoin on suojeltava liian aikaisin pihamaalle istutettuja tai ruukkuihin aseteltuja kukkia - keväthalla kun tulee usein ilmoittamatta.
Olemme kerrassaan hätähousuja – ja joka vuosi sama juttu! Emme lue kalenteria, vaan suunnistamme ulos vaiston varassa innostuksen, toivon sekä suuren odotuksen valtaamina. Mutta odotuksessa parasta onkin juuri odotus – silloin tietää, että kaikki on vielä edessä. Ja on lupa odottaa.
Uuden edessä kun kutsuu elämä, siis, sydän,
valmis taas ole jäähyväisiin,
uuteen alkuun Iloiten lähde,
nurkumatta katko siteesi entiseen,
päin uutta riennä.

On lumousta joka matkaan lähtö,
se auttaa elämään, se meitä suojaa...

Herman Hessen kirjasta Lasihelmipeli.

Seuraavan kerran Punarinta pohtii Omenapuun kukkiessa, mitä on - ”elämisen helppous”!

Punarinnan vuosi oli toimittaja Helena Leppäsen pakinasarja jokaisen kuukauden tuomista mietteistä vuosien 2015-2017 välillä.