Siirry sisältöön

Alkukesän taikaa ja perheuutisia – kesäkuu 2016

Oi, katsokaa, miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!

Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan
?

Kansalliskirjailijan ja meidän hämeenlinnalaisten oman pojan Eino Leinon Hymyilevää Apolloa luetaan usein vuodenvaihteessa.

Mutta entäpä jos Eino-poika onkin kirjoittanut runon alkukesän valoisten iltojen innoittamana katsellessaan Katumanjärven kimallusta? Minulle Hymyilevän Apollon pitkä ja monivivahteinen runo kuvastaa yhdessä paketissa – 33 säkeistön verran! – elämän koko kirjoa syntymästä kuolemaan.

Alkukesässä parasta on lintujen ylenpalttinen sirkutus ja ääntely puissa, pensaissa ja räystäillä. Sen huomaa oikeastaan vasta kun laulu on lakannut. Heinäkuun puolenvälin jälkeen kysyy itseltään: siinäkö se kesä oli? Nimittäin touko-kesäkuussa tapahtuu kaikki, mikä on luonnollista Suomen suvessa – esimerkiksi luonnonkukat, pensaat ja puut kukkivat silloin. Mikä kasvi, jota ei ole istutettu, kukkii heinäkuun puolenvälin jälkeen?

Kesäkuun alussa vahvankeltainen voikukka ja sen paksu vihreä lehti kuuluvat ehdottomasti kesänurmikon ensimmäisen kasvupyrähdyksen kattaukseen. Silloin voi myös jo sivusilmällä katsastaa, mikä on pihamaan pörriäistilanne. Saadaanko elokuun alussa tuottoisa marjakausi?

Työnjako on selkeä: minä hoidan pensaat, leikkaan ja lannoitan ne. Pörriäiset pölyttävät. Ja sitten minä kerään rastaiden kanssa kilpaa marjasadon talteen.

Jäät lähtevät Katumalla Vapun tienoilla. Minne jäät lähtevät, kysyi pieni ihminen vieressäni, kun pääsiäisen aikaan katselimme Katuman vettynyttä jäänpintaa.

Telkät aloittavat puolisonvalloituspelin heti ensimmäisen sulakohdan löytyessä rantavesistä. Elämää suurempi niskojenheittelykisa käy kuumimmillaan, kun jäät ovat sulaneet ja herraväellä on tilaa ottaa mittaa toisistaan. Telkkänaaraat ovat yksi ailahtelevimmista lintunaaraista – mieli vaihtuu sitä mukaa, kun urhot rantavesissä pelehtivät.

Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa saamme kuulla pöntöistä ensimmäiset iloiset perheuutiset. Ja kun ensimmäiset tiaisenpoikaset ovat oksilla, kirjosiepot jo tohkeissaan siivoavat pönttöjä tiaisten jäljiltä. Samanaikaisesti myös västäräkit testaavat perinteisiä pesimäpaikkojaan.

Pitää olla varovainen, kun liiteristä tai seinänvierustalta ottaa ensimmäisiä klapeja rantasaunan pesään, koska puiden päälle saattaa olla jo valmistumassa västäräkkiperheen yhteinen omistusasunto. Ja sen jälkeen saunapuut on kerättävä nopeasti, koska västäräkit puolustavat kotirauhaansa kiivaasti. Kuka haluaa olla kotirauhanrikkoja, kun linnut ovat maahanmuuttajina tulleet tänne asti perhettä perustamaan?

Ja ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?

Mitäpä tuohon lisäisi! Saunan hämärissä heittää vain löylyvettä kiukaalle, ja koivuvastan huikaiseva tuoksu leviää kosteuden myötä iholle. Hiljaisena ja nöyränä sitä kiittää, että tähän asti on vuoden alusta taas päästy.

On aika toivottaa itselle ja koko seutukunnalle Hyvää Kesää – seuraava kun tulee vasta vuoden kuluttua!

Eino Leino syntyi 1878 ja muutti Kajaanista Hämeenlinnaan syksyllä 1890, kun hän tuli Hämeenlinnan lyseoon neljännelle luokalle. Tähän pakotti perheen taloudellisen tilanteen heikkeneminen isän kuoleman jälkeen. Hän asui

vanhimman veljensä O.A.F. Lönnbohmin luona, jossa Olga Kyrenius piti nuoremmille veljeksille Einolle ja Kasimirille koulukotia. Leino valmistui ylioppilaaksi 16 vuotiaana Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1895. Runokokeilut alkoivat jo kouluvuosina. Ensimmäisen runonsa hän sai julkisuuteen 12-vuotiaana, kun ”Kajaanin linna” ilmestyi Hämeen Sanomissa syksyllä 1890 – lehden päätoimittajan Oskar Lönnbohmin myötävaikutuksella. Hämeenlinnan lyseon toverikunnan käsin kirjoitettuun Vasama-lehteen kirjoitettuja runoja ilmestyi myöhemmin uusina versioina Leinon ensimmäisessä runokokoelmassa Maaliskuun lauluja (1896). Hämeenlinnan kouluvuosina Leino kartutti tietojaan myös maailmankirjallisuudesta.

Seuraavan kerran kun Punarinta pyrähtää oksalle, on ensimmäiset kynttilät sytytetty. Silloin valmistaudutaan ottamaan vastaan loppukesän väriloisto sekä hämärtyvät ja lämpimät illat.
Punarinnan vuosi oli toimittaja Helena Leppäsen pakinasarja jokaisen kuukauden tuomista mietteistä vuosien 2015-2017 välillä.