Näin alkaa kansalliskirjailijamme ja ainoan kirjailijanobelistimme Frans Eemil Sillanpään (1888 -1964) novelli Elokuu, joka tunnetaan myös palkittuna elokuvana. Sillanpäätä on kuvailtu mm. luonnonkuvaajaksi, tyylitaituriksi sekä ihmisen herkimpien tunteiden tallentajaksi.

Hannelen päivänä 21. heinäkuuta alkaa ravustuskausi, ja siinä on jotakin taianomaista. Muistot juontavat varhaislapsuuteen, kun isoveljeni kanssa olimme mummilassa Varsinais-Suomessa. Illan hämärtyessä juoksimme taskulamput kädessä ympäri pientä lampea. Pitkien keppien päässä lepäsivät veden alla rapumerrat, jotka aikuiset kävivät säännöllisin väliajoin tarkastamassa. Se oli kyläläisten yhteinen tapahtuma. Nuotiopaikalla juotiin kahvia ja turistiin, ja me lapset juoksentelimme lammen ympäri. Pimeän aikaan vauhti tuntui kiitävän nopealta, juostiin tähdenlennon nopeudella yli kantojen ja rantavarpujen. Ilmassa oli odotusta, jännitystä ja taikaa!

Heinäkuun lopulla illatkin muuttuvat pehmeiksi, kun ensimmäiset kynttilät sytytetään kuistille,

saunakamariin ja uimalaiturin reunoille. Vesi on tummaa ja lämmintä, ja taivaalla näkyvät ensimmäiset tähdet - talven ystävät, jotka kertovat, että No Hätä - kun valoisa taivas alkaa kesän jäljiltä tummua, me toimimme Sinun taivaasi pimeyteen upotettuina spottivaloina.

Heinäkuussa satokin alkaa pehmetä, kun marjat ovat tallentaneet itseensä alkukesän kosteuden ja kasteen sekä heinäkuisten päivien lämmön. Herukkatertut roikkuvat kuin viinitilojen rypäletertut konsanaan odottamassa sadonkorjuuta ja nopeaa höyrystämistä. Kaikki aromit ja vitamiinit on saatava talteen.

Viinimarjojen käsittely ja valmistus on samalla lailla rakkauden laji kuin viinin valmistus. Rypäle on tuulen, auringon, sateen ja maan yhteinen lapsi. Rakkaudella kypsytetty. Puutarhakin on muuttunut heinäkuussa syvän vihreäksi, kevään yltiöpäinen vehreys on poissa. Loppukesän kukat ovat isokukkaisia ja voimakkaita, ja ne loistavat kaikissa syysleimun väreissä.

Heinäkuun lopun ja elokuun raukeiden päivien aikaan liiallinen suorittaminen on viimein poissa.

Vuodenaikojen rajallisuus käy toteen; nyt istahdetaan alas, nautitaan jokaisesta auringonsäteestä ja niin kuin ruotsinkieliset sanovat låt bli - annetaan olla. Pysähdytään ja katsellaan kaikkea kaunista ympärillä.

Luonto on valmis, ja hiljainen riisuutuminen voi alkaa. Yksi kerrallaan kasvit alkavat vetäytyä ja valmistaa seuraavan kesän kukintoja jossakin maan uumenissa.

Lintujen poikueet ovat valmiit, ja ruokintaurakka on päättynyt. Myös jatkuva varuillaanolo saa loppua; josko jossakin piilee uhka, pusikosta syöksyvä vapaa koira tai rantakaislikoiden pahis eli villiminkki tai supikoira.

Lastenlaulun mukaan Jumalan kämmenellä ei pelkää pieni ihminen, ja kaikille tilaa riittää, mutta noille pahiksille - supikoiralle ja villiminkille - ei Suomen luonnossa ole tilaa. Ne ovat ihmisen tekeleitä, niillä ei ole luonnollista vihollista, mutta niille kelpaa kaikki. Katumajärven rannoilla elää pahiskopla, joka uhkaa rikasta vesilintupopulaatiotamme. Katuma ei ole siis välttynyt Paratiisin kiroukselta.

Elokuun lopussa syttyvät rannoille niin kutsutut Venetsialaiset; elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa. Tapahtuma on ollut rannikolla suosittu jo pidemmän aikaa, mutta nyt mukava tapa on rantautumassa myös Hämeen rantamaille.

Kun aurinko laskee entistä aikaisemmin mailleen, otetaan avuksi kynttilät ja ulkoroihut. Ne sytytetään rannoille, kuisteille ja laitureille elokuun viimeisenä lauantaina. Näin vastarannalta ja naapuripusikon läpi loistaa valkea kuin kertoen: "Hei naapuri: kesä alkaa olla takana, ja hengissä ollaan tässäkin sauhussa - syksyyn valmistaudutaan levollisin mielin.

Seuraavassa pakinassa Punarinta miettii lokakuussa, mikä syksyn sadon säilömisessä oikein viehättää. Hän paneutuu Veikko Huovisen Hamsterin tavoin ikään kuin keräämään käpyjä maakellariin - jotta talvesta selvittäisiin.