Minun Katumani -sarja kertoo erilaisista ihmisistä ja heidän henkilökohtaisesta suhteestaan pieneen järveemme. Järveen, jolla on myös oma vaiherikas historiansa. Katuman ystävät tulevat läheltä ja kaukaa.
Olen viettänyt kaikki elämäni kesät Katumajärvellä, vuodesta 1950. Mutta ensimmäinen muistoni
lapsuuteni kesistä on vuodelta 1955, kun seitsemänvuotias serkkuni Jyrki hukkui laiturinpäähän
rannassamme. Isäni sisar tuli perheensä kolmen vielä uimataidottoman lapsen kanssa meille
Helsingistä kesänviettoon, kun omat vanhempani ja vanhemmat sisarukseni lähtivät Lappiin lomalle.
Minut nuorimmaisena jätettiin kotiin. Muistan niin hyvin, kun odotimme Jyrkiä ruokapöytään syömään,
eikä tietenkään kenellekään tullut mieleen, että hän olisi uimataidottomana pudonnut laiturilta. Katuman
vedestä hänet sitten myöhemmin naarattiin. Olin tuolloin viisi vuotias, mutta tapahtumat ovat
muistissani edelleen. Seuraavana kesänä vuonna 1956 minut vietiin Idänpään uimarannalle
uimakouluun.
Tämä on rakkaussuhde. Niin paljon elämästäni olen viettänyt tämän järven rannalla. Keväällä koulujen
loputtua poljimme tänne polkupyörällä ja kaupunkikodissa ei käyty kolmeen kuukauteen vaikka
etäisyyttä oli vain 4 km. Ei täällä silloin ollut mukavuuksia, ei sähköä, ei puhelinta. Olimme maalla,
kaukana kaikesta, Katisten Kartanon lehmälaitumien ympäröimänä. Naapurin kesähuviloiden lasten
kanssa kesät menivät leikkiessä. Isä kävi autolla rakennusliikkeessä töissä ja meidän lasten tehtävänä
oli avata isän autolle lehmälaitumien portit aamuin illoin. Katisten Kartanon karjakoilta haettiin maitoa,
josta äiti valmisti viiliä. Nyt jo neljäs sukupolvi viettää täällä kesiään. Paikan on rakentanut Äitini, Sirkka
Longan isä Hilpi Kummila. Hän osti tontin Eric Grenmannilta vuonna 1932 äitini ollessa 14 vuotias.
Määräävin tekijä tontin valinnassa oli ilta-auringon osuminen saunarantaan ja kuistille.
Kun ilta-aurinko laskee saunarantaan ja kuistille. Tulen Katumalle Vapuksi ja palaan Helsinkiin syys-
lokakuun vaihteessa. Seuraan täällä kesän kiertoa, kuinka aurinko alkukesästä ennättää aina
Idänpäähän asti ja syksyn lähestyä se laskee jo Saunasaaren taakse. Elämä toistaa täällä itseään, olen
viis kuukautta Hämeenlinnalainen, tuskin pistäydyn Helsingissä. Vaikka keskusta on niin lähellä, täällä
Katumalla tunnen olevani maalla, täällä on oma rauha ja hiljaisuus.
Olen huolissani, että vanha ja kaupungin keskellä sijaitseva Katuma saisi tulevaisuudessakin säilyä
rauhoitettuna ja saasteilta suojattuna. Järvi on säilynyt minusta hienosti elinvuoteni aikana, toki
ympäristö on muuttunut, mutta ei niin radikaalisti. Huolissani olen hieman Idänpään uimarannan
lähistölle kesäisin kehittyneestä alati kasvavasta Lokkiyhdyskunnasta. Minusta idänpäänuimaranta ei
ole lokkien ranta, vaan alueen ihmisten virkistäytymispaikka.
5. Mitä toivot järvellemme?
Luonnollisesti kaikkea hyvää ja pitkää ikää. Onhan se tässä Hämeenlinnan asutuksen kupeessa
vaikuttanut ihmisten arkeen pitkälle yli 500 vuotta ja tietysti sitä ennenkin. Vaikka maisemaan on
aikoinaan ilmestynyt Rautaruukin tehdastorni ja kerrostalo-alue, myös paljon alkuperäistä on säilynyt.
Golfkentät ja vanhat huvilat rannoilla ovat taanneet, että perinnemaisemaa on säilynyt
koskemattomana. Rannan asukkaat jatkavat paikkojen kunnostamista ja näin järvellä virkistyjille sen
rannat ja rakennukset ovat kauniit niin kesällä kuin talvella. Toivon, että historiallinen pieni kaupunkijärvi
säilytetään Katuman luonnon arvoja kunnioittavana hiljaisena kaunottarena.
Riikka Lonka on hämeenlinnalaisen rakennuttajasuvun tytär, Helsingissä talvet asuva eläkkeellä oleva
opettaja. Hänen Isoisänsä ja isänsä rakensivat omana aikanaan voimakkaasti kaupunkia ja Katuman
rannoilla golfia pelataan perheessä jo kolmatta sukupolvea.