...maalareina perhoset, puutarhureina hääräilevät myyrät. Kevät on saapunut Katumalle.

Helene Schjerfbeck kirjoitti Tammisaaressa ystävälleen Dora Estlanderille huhtikuussa 1926:

Tänään saapui parvi kottaraisia - minä en pidä keväästä, se on niin järkyttävä, ottaa sydämen ja puristaa, ja niin kylmä.

Kevät ottaa tilansa - ja aikansa. Kevääntulo ei koskaan ole helppo. Odotukset ovat kovat ja kevät voi olla, kuten Scherfeckin kuvailee, sananmukaisesti kylmä. En tiedä tarkoittiko taiteilija kevään kylmyydellä muutakin kuin ilmaa, ehkä hän ajatteli alkukevään värimaailmaa, valon ja värien kontrastia. Keväällä osa luonnosta on vielä kovan harmaata, kun taas keltainen leskenlehti jo urheana sinnittelee talven palelluttaman heinikon seasta. Sen minkä päivä lämmittää, yöpakkanen voi viedä mennessään. Kevät voi olla petollinen, ja se saa meidät niin helposti hurahtamaan.

PÖRRIÄISET TULIVAT

Minulle varma oikean kevään merkki on sellainen, josta ei tule enää pettymyksiä ja takapakkia.

Kevät on lopullisesti tullut, kun vaahteraan on tulossa pienet lehden silmut ja mehiläiset valtaavat koko puun surinallaan. Minun on tapana maata vaahteran alla rannan terassilla selällään ja katsella sinistä, tuuletonta taivasta ja vihreitä tupsuja sekä kuunnella kuinka pörriäiset hääräävät vaahteran kimpussa. Nyt on kiire, kiire, pölyttäminen alkaa!

Koska siitä se vasta alkaa, puutarhan todellinen loisto ja sadon menestyminen. Pörriäisistä, siitä että ne ehtivät jokaiseen kukkaan ja pensaaseen. Olen rakentanut näille ahertajille oikein kiviröykkiöitä, jossa niiden on hyvä talvehtia, ja koloja, jonne ne voivat viedä keräämänsä hyvän. Kolon, jonka uumenissa asuu Kuningatar.

Siis puutarhani on kuningaskunta.

Toisinaan tunnen olevani puutarhassa vain ulkopuolinen jättiläinen. Niin monelle se antaa elannon, ja minä olen kuin vapaamuurari - tai lastenlaulun Hepokatti Heikki, joka soittelee kesäpäivinä vain viuluaan.

HELPPO TULLA JA HYVÄ OLLA

Helppo tulla ja hyvä olla - näin kuvailtiin joulun alla Hämeenlinnan uutta kauppakeskusta, Goodmania.

Minun täytyy lainata nyt tuota slogania ja todeta samoin kesäpaikastani, kun lomalennot alkavat ja odotetut, kaukaiset kesäloma-asukkaani saapuvat. Tarjolla kun on jälleen erikokoisia ja erilaisilla sisäänkäynneillä varustettuja lomamökkejä. Vaihtelevilla maisemilla ja ilmansuunnilla varustettuja. On asuntoja korkealla ja matalalla, lähellä rantaa ja kauempana metsässä, ja myös ihan pihapiirin välittömässä läheisyydessä.

Aina asettuminen ei käy toivotulla tavalla: on oksariitoja ja voimakkaita parisuhde- sekä parinvaihto episodeja. Erityisesti telkkäurosten niskojen heiluttelu on huvittavaa seurattavaa. Ja mitä tekee naaras - mieli ailahtelee ja päätöksenteko kumppaneiden välillä on niin vaikeaa.

Keväällä päivät Katumalla ovat jo pitkiä ja poutaisia, vaikka F.E Sillanpään romaanin Elokuun tekstien kuumiin päiviin, jossa ukkonen jyrähtelee taka-alalla, onkin vielä aikaa. Keväällä kaikki on toisin, sillä kaikki on silloin vielä edessäpäin. Vaikka kaikki on todellisuudessa ihan kuin ennenkin ja valmista. Itse olen vain esityksen sivustaseuraaja. Kasvit toteuttavat ihan itsenäisesti luonnon kiertokulkua, niistä jokainen tietää milloin on aika nousta, tehdä lehdet, kukkia. Siinä ei auta, vaikka minä, puutarhajätti, kuokkani kanssa kuinka heiluisin ja yrittäisin käyttää tahtotilaani.

Tämän vuoksi kevät pistää minut nöyräksi kuin kirkon ehtoollisliturgia, jossa lausutaan: kaikki on valmista, sano vain sana, niin minä tulen.

Kevät on tullut, ja minä olen täällä, luonnon helmassa.

AIKAA TULEE JATKUVASTI LISÄÄ

Niin, täällä luonnon helmassa olen perillä, enkä lakkaa ihastelemasta 24/7 tapahtuvaa jokavuotista luomiskertomusta keväästä kesään, syntymästä kasvuun ja valmistumiseen.

Kun kevätiltana Punarinta, tuo metsien soittorasia virittää soittimensa ja heläyttää laulunsa, mitä muuta voi sanoa kuin että KEVÄT ON TULLUT. Pysähdy nauttimaan ja jätä kaikki turha.

Kuinka usein me lausumme: kuinka aikaa menee, vaikka meidän tulisi ajatella tsehovilaisittain - sitä tulee kaiken aikaa lisää. Keväitäkin - mutta yksi kerrallaan.

 

Seuraavassa pakinassaan Punarinta pohtii miksi heinäkuun lopussa kaikki on niin pehmeää.