Siirry sisältöön

Suojeluyhdistys teetti tänäkin vuonna vesikasvien niittoja. Niitä tehtiin kuitenkin viime vuosia vähemmän johtuen siitä, että ELY:n avustuksia ei enää myönnetä vesikasvien niittoihin.

Niitot kohdistettiin järven pohjoispäähän ja tiettyihin kohteisiin järven itärannalla. Tänäkin vuonna niitoista vastasi Asmo Paloniityn Kaislapojat.

Ranta-asukkaiden ja -kiinteistöjen omakustanteiset niitot kasvattivat edelleen suosiotaan ja niittoja tehtiin yhtensä 15 yksityisellä rannalla.

Osana KaSyn ja HAMKin laajentunutta yhteistyötä järjestettiin ensimmäiset opiskelijatalkoot Katumajärvellä 7.9.2023.

Talkoopäivän suunnitteluun ja järjestelyihin osallistuivat HAMKin ja KaSyn lisäksi Hämeenlinnan soutajien, Hämeenlinnan kaupungin sekä Hämeenlinnan seudun sotainvalidien edustajia. HAMKin kestävän kehityksen ensimmäisen vuosikurssin osalta talkoisiin osallistui noin 30 opiskelijaa.

Neljän venekunnan voimiin tehtiin Katumajärvellä isosorsimon levinneisyyskartoitusta. Lisäksi siivottiin Kipinäniemessä ranta-alueelta Soutajien toimesta kaadettu pusikko ja siirrettiin puunrangat tien varteen poiskuljetusta varten. Sotainvalidien veljesmajan ympäristöstä puolestaan kitkettiin jättipalsamikasvustoja.

Hämeenlinnan soutajat tarjosi keittolounaan talkoolaisille.

Talkoista saatiin niin hyvä kokemus ja palaute opiskelijoilta, että tapahtumasta päätettiin tehdä perinne.

#ProKatumajärvi #HAMK #HämeenlinnanSoutajat #Hämeenlinna #HämeenlinnanSeudunSotainvalidit

#Yhteistyö #KestäväKehitys

 

Kuvat: Nina Nygren ja Katrina Hämäläinen

Katumajärven ravinnekuorman vähentämiseksi ja järven tilan parantamiseksi rakennettiin vuosina 2004-2005 laskeutusaltaita Iso-Harvoilaan, Kihtersuonojaan ja Petäjäharjunojaan.
Hämeenlinnan kaupunki on kunnostanut Iso-Harvoilan laskeutusaltaasta lähtevän ojan (Jokelanoja) helmikuussa 2022. Oja olikin vuosien varrella kasvanut lähes umpeen. Iso-Harvoilan allas on tyhjennetty viimeksi vuonna 2013.