Siirry sisältöön

Uutiset

Vapun aikoihin olleiden runsaiden sateiden aiheuttamien hule- ja vuotovesien johdosta HS-Veden viemäriverkoston kapasiteetti ylittyi Kihtersuonojan läheisyydessä. Sen vuoksi 2.5. jätevettä pääsi Kihtersuonojaan HS-Veden arvioin mukaan noin 40 m3.

Kihtersuonojasta otettiin vesinäytteitä 4.5.2018. Vesinäytetulosten mukaan Kihtersuonojassa ja Kihtersuonojan suulla Katumajärvessä havaittiin korkeita bakteeripitoisuuksia. Bakteeripitoisuudet ylittävät uimavedelle asetetut toimenpiderajat. Näytepisteet kartalla (pdf).

Hämeenlinnan viranomaispalvelut ohjeistaa toistaiseksi välttämään uimista vuodon vaikutusalueella Katumajärven pohjoispäässä lähellä Tuuloksentietä. Järvivettä ei tule normaalistikaan juoda. Kaloja voi käyttää normaalisti. Kalojen käsittelyssä tulee noudattaa normaalia hyvää keittiöhygieniaa.

Veden laatua seurataan tehostetusti. Uudet vesinäytteet otetaan ensi viikolla samoista näytepisteitä kuin 4.5. otetut näytteet. Lisäksi myös Idänpään uimarannalta otetaan vesinäyte vuodon vaikutuksen laajuuden selvittämiseksi.

Lisätietoja

Heli Jutila
ympäristöasiantuntija
p. 03 621 3761

Päivi Lindén
terveystarkastaja
p. 03 621 3771

Kalastusyhdistys on aloittanut taas hoitokalastuksen Katumajärvellä. Rysät on laskettu Tanssilavan rannan ja Kipinäniemen pohj.puolen uimarannan tuntumaan. Jos purkitat, kompostoit tai muuten tarvitset särkiä, soita pyyntipäivät ja kellonajat etukäteen: Uschanov 050 543 0741 (tanssilava) ja Stolt 040 737 4880 (Kipinäniemi)

 

Katumajärvi oli tänä talvena jäässä 124 vuorokautta. Järvi jäätyi 22.12.2017, mutta kantavaksi jää tuli vasta 6.1.2018. Jäät sulivat lähes kokonaan 25.4. Järven etelänpuoleisilla varjoisilla rannoilla oli kuitenkin vielä isoja ranta-alueita jäässä.

Pisimpään Katumajärvi on ollut jäässä tällä vuosituhannella 197 vrk vuosina 2002-2003 ja lyhimpään vain 90 vrk vuosina 2006- 2007. (Nämä huomiot Pekka Lunnikiveltä, kiitos!)

Ruununmyllynjoki                                                     Idänpää

- 25.11.17     81,47                                                       81,46

- 2.12.17      81,49                                                         81,48

Vedenpinta on vuosien 2015-2017 kesäkuun arvoa 81,10 noin 40 cm korkeammalla.

Tule mukaan tukemaan työtä Katumajärven hyväksi.

Jäsenmaksu on 10€/vuosi yksityishenkilöille ja 100€/vuosi yritysjäsenille. Yritysjäsenemme saavat nimensä näkyviin sivuillamme.

Vuoden 2017 jäsenmaksu pyydetään maksamaan Etelä-Hämeen Osuuspankkiin Katumajärven suojeluyhdistys ry:n tilille  FI49 5680 2720 0128 65

Huom. Uusi jäsen, merkitse viestikenttään sekä nimesi, osoitteesi ja sähköpostisi. Jäsentiedottaminen hoidetaan sähköpostilla ja kutsu vuosikokoukseen julkaistaan lisäksi lehti-ilmoituksena. Voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi sihteerille jarvelainen.eeva@gmail.com

Katumajärven suojeluyhdistyksen hallitus tutustui viime viikolla HS-Vesi Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Jukka Meriluoto kertoi Hämeenlinnan seudun jätevesihuollosta ja myös puhtaan veden asioista.

Esityksessä kuultiin hallitusta erityisesti kiinnostavasta Vanajanlinnan viemäriputken nykytilasta ja tulevaisuudesta. Jukka Meriluoto kertoi, että painelinjan hallinta perustuu siihen, että pumppu ei tukostilanteessa pysty nostamaan painetta putken kestävyyden kannalta liian korkeaksi. Eli on vielä varmempi ratkaisu kuin mittaukseen perustuva painevahti.
Katuman painelinjan tutkimus tehdään sukeltamalla viimeistään vuonna 2019. Pumppaamon poisto on sidoksissa Äikäälän alueen rakentumiseen

Erittäin sateisen kesän seurauksena vedenpinta on Katumajärvessä nyt noin 40 cm korkeammalla kuin kahtena edellisenä vuonna.

Lisää vedenkorkeuslukuja täällä.

Katumajärven suojeluyhdistys ry:n vuosikokous valitsi 16.7.2017 hallituksen puheenjohtajaksi Raimo Örlundin. Hallituksen jäseniksi valittiin Eeva Järveläinen, Jorma Laaksonen, Pekka Lunnikivi, Sari Lunnikivi, Jarmo Mäki-Uuro, Markku Pohjola, Jyrki Salminen ja Arto Stolt. Hallitus on valinnut keskuudestaan varapuheenjohtaksi Jyrki Salmisen ja sihteeriksi Eeva Järveläisen. Rahastonhoitajaksi valittiin Maria Mäki-Uuro.